|
Satakissa on virallisesti Surok Porin Piiri, eli Suomen Rotukissayhdistyksen alajaosto. Toiminta ei ole kuitenkaan tiiviisti Surokin alaista, nimittäin Satakissan jäsenten ei tarvitse olla SUROKin jäseniä. Toimintaan voi osallistua kuka tahansa kissa-asioista kiinnostunut; kaikenlaiset kissat ja kissaihmiset ovat tervetulleita.
Konkreettinen jäsenyyden ilmenemismuoto on n. kolme kertaa vuodessa ilmestyvä
Satakissa-lehti, joka tulee jokaiseen jäsenkotiin. Jäseniltoja pidetään noin kuukauden välein. Erikoisempia "jäseniltoja" järjestämme ainakin kahdesti vuodessa; kesällä grillipartyt ja talvella vuoden päättävät pikkujoulut.
Esittelynäyttelyjä pidämme ainakin kerran vuodessa.
Osallistumme myös lähialueen tapahtumiin ja järjestämme erilaisia tempauksia, kuten kollienleikkauskampanjan ja kissakalenterin. Kerran vuodessa järjestämme jäsenillemme näyttelymatkan. Internetissä julkaisemme kasvattaja- ja siitosuroslistaa, joihin voi tietonsa ilmoittaa Satakissan jäsenet.
Lisätietoja yhdistyksestämme saat esimerkiksi sähköpostiosoitteesta
hallitus(miuku)satakissa.net
Voit myös ottaa yhteyttä hallituksen jäseniin!
Jäsenmaksut vuodelle 2008
Jäsen 9 euroa
Koko perhe 12 euroa
Viite molemmille 110 (vanha jäsen)
Ensimmäisen vuoden tutustumisjäsenyys 7 euroa
viitenumero 220 (uusi jäsen)
Suomen rotukissayhdistyksen Porin piiri
NORDEA 111530-506695
Muista toimittaa kopio kuitista ja yhteystietosi
Satakissan sihteerille osoitteeseen:
Hanna Myllymaa
Luotsinpolku 20
29100 Luvia
Puh. 040-571 6142
hanna.myllymaa( at )gmail.com
...näin varmistat jäsenpostin saannin!
Osoitteenmuutokset ilmoitetaan sihteerille.
Valmistuneista kissoista ilmoitus näyttelyvastaavalle ja kuva lehteä varten lehtivastaavalle.
Takaisin
Hallitus ja toimihenkilöt vuodelle 2007
Puheenjohtaja ja mainosvastaava
Kaija-Leena Wikström
Salovainiontie 4
28660 Pori
Puh. 0400-842 341
kaija.wikstrom( at )kaiuksen.net
Varapuheenjohtaja
Niina Kauraoja
Sahalaistenkatu 13
28130 Pori
Puh. 02 - 635 9085
sekä 044 - 040 5712
ninellis( at )nic.fi
Sihteeri
Hanna Myllymaa
Luotsinpolku 20
29100 Luvia
Puh. 040-571 6142
hanna.myllymaa( at )gmail.com
Rahastonhoitaja
Sanna Männistö
Visatie 7 D 62
28360 Pori
Puh. 040-545 1691
sannam_1( at )hotmail.com
Näyttelypäällikkö
Maarit Virtanen
Emännänpolku 4 A 4 28450 Vanha-Ulvila
Puh. 040-518 9645
maarit.virtanen( at )redrama.net
Agility- ja lehtivastaava
Marika Landen
Viherlaaksonranta 3 A 13 02710 Espoo
Puh. 050-461 4217
mlanden (at) gmail.com
Internet-vastaava
Aliisa Sinkkonen
paivitys( at )satakissa.net
Varajäsenet:
Susan Sandberg
Nokkkosperhosenkatu 5 28200 Pori
Puh. 044 -535 9685
susan.sandberg( at )tp.spt.fi
Terhi Urpo Puhurintie 9 as 7 28370 Pori Puh. 040-723 5327 terhi.urpo( at )dnainternet.net
Takaisin
Lisäksi noudatamme SUROK:in meille antamia sääntöjä.
SUOMEN ROTUKISSAYHDISTYS RY:N PORIN PIIRIN SÄÄNNÖT
1 § Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Rotukissayhdistys ry:n Porin piiri ja kotipaikka on Pori.
2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia kissojen arvostamisen ja paremman ymmärtämisen hyväksi, ohjata ja edistää rodunjalostus- ja kasvatustoimintaa sekä toimia kissoista kiinnostuneiden ihmisten yhdyssiteenä.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa tiedotus-, neuvonta-, kokous- ja kustannustoimintaa, järjestää kissanäyttelyitä, ylläpitää yhteyksiä ja voi liittyä jäseneksi koti- ja ulkomaisiin kissajärjestöihin.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, hankkia ja omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, harjoittaa kahvila- ja ravintolatoimintaa sekä järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja keräyksiä saatuaan asianmukaisen luvan.
3 § Jäsenet Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kaikki kissankasvatuksesta ja kissoista kiinnostuneet henkilöt, jotka sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Jäseneksi liittymisen vahvistaa hallitus.
Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia-, perhe- tai kunniajäseniä. Perheenjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, jonka perheen muu jäsen on varsinainen jäsen. Äänioikeus on kaikilla 15-vuotta täyttäneillä jäsenillä. Kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka merkittävällä tavalla tai pitkäaikaisella mallikelpoisella toiminnallaan on edistänyt kissatyötä. Kunniajäseneksi kutsumista voi ehdottaa kuka tahansa yhdistyksen jäsenistä. Ehdotus raukeaa ellei kolme neljäsosaa 3/4 läsnäolevista jäsenistä sitä kannata.
Varsinaiset- ja perhejäsenet suorittavat vuosittain syyskokouksessa määrättävän jäsenmaksun kunakin vuonna maaliskuun loppuun mennessä. Kunniajäsenen ei tarvitse suorittaa jäsenmaksua.
Jäsen, joka on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta 31.3. mennessä, katsotaan yhdistyksestä eronneeksi. Hän voi kuitenkin päästä takaisin jäseneksi suorittamalla jäsenmaksunsa. Yhdistyksen jäsenposti lähetetään vain jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille.
Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, tulee siitä ilmoittaa kirjallisesti hallitukselle, sen puheenjohtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan kaikki erääntyneet jäsenmaksut eroamispäivään saakka.
Jäsen, joka käyttäytymisellään vaikeuttaa yhdistyksen toimintaa tai toimii vastoin yhdistyksen sääntöjä, voidaan hallituksen päätöksellä ehdottaa erotettavaksi. Erottamisehdotus tehdään vasta sen jälkeen, kun asianomaiselle henkilölle on annettu kirjallinen varoitus ja vain siinä tapauksessa, että varoituksesta ei ole apua. Hallituksen tekemästä erottamisehdotuksesta ilmoitetaan asianomaiselle kirjallisesti ja hän voi tiedon saatuaan hallitukselle osoitetussa kirjeessä valittaa päätöksestä. Virallinen erottaminen tapahtuu kevät- tai syyskokouksessa tai erikseen sitä varten kutsutussa kokouksessa erotettavan mahdollisen valituksen käsittelyn jälkeen, mikäli kolme neljäsosaa 3/4 läsnäolevista jäsenistä sitä kannattaa. Erotetulla tai eronneella jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen tai jäsenmaksujen takaisin saamiseen
4 § Hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa ja sen toimintaa johtaa hallitus. Hallitukseen kuuluu syyskokouksessa vuodeksi (1) valittu puheenjohtaja sekä kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittuna kuusi (6) varsinaista jäsentä ja kaksi (2) varajäsentä, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Erovuorossa oleva jäsen voidaan valita uudelleen. Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa vaalikokouksesta seuraavan tammikuun 1. päivänä.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan, näyttelypäällikön ja muut tarpeelliset toimihenkilöt, joiden tulee olla yhdistyksen jäseniä.
Jos hallituksen varsinainen jäsen eroaa hallituksen jäsenyydestä, siirtyy eniten ääniä saanut varajäsen hänen tilalleen.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kaksi (2) hallituksen jäsenistä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, jolloin hallituksen kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi (1) ääni. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi henkilövaaleissa, jossa asia ratkaistaan arvalla.
Hallituksen tehtävänä on:
1. Valvoa yhdistyksen sääntöjen ja kokousten päätösten noudattamista.
2. Edistää yhdistyksen toimintaa sääntöjen 2 §:n mukaan. 3. Hoitaa yhdistyksen varoja ja vastata niiden hoidosta.
4. Valmistella yhdistyksen kokouksille esiteltävät asiat.
5. Kutsua yhdistyksen jäsenet kokouksiin.
6. Toimittaa kevätkokoukselle kertomus edellisen vuoden toiminnasta ja tileistä.
7. Pitää jäsenluetteloa.
8. Edustaa yhdistystä.
9. Antaa jäsenelle varoitus, jos hänen toimintansa antaa siihen aihetta.
Puheenjohtajan tehtävänä on:
1. Johtaa yhdistyksen toimintaa näiden ja hallituksen päätösten mukaisesti.
2. Huolehtia hallituksen kokousten koolle kutsumisesta.
3. Toimia puheenjohtajana yhdistyksen ylimääräisissä ja hallituksen kokouksissa.
4. Valmistella ja esittellä kokouksissa tulevat asiat.
5. Valvoa hallituksen päätösten täytäntöönpanoa.
6. Valvoa yhdistyksen rahavarojen ja muun omaisuuden hoitoa.
7. Tarkastaa laskut ja antaa maksumääräykset.
8. Valvoa juoksevien asioiden hoitoa ja antaa ohjeita toimintaa varten yhdistyksen toimihenkilöille.
9. Allekirjoittaa hallituksen kokousten pöytäkirjat.
10. Edustaa yhdistystä ja edistää yhdistyksen pyrkimyksiä.
Puheenjohtajan ollessa estyneenä hoitaa puheenjohtajan tehtäviä varapuheenjohtaja.
Sihteerin tehtävänä on:
1. Valmistella yhteistyössä puheenjohtajan ja rahastonhoitajan kanssa kokouksiin tulevat asiat ( kokouskutsu, esityslista) ja huolehtia kokousjärjestelyistä. 2. Laatia yhdistyksen kokouksista pöytäkirjat ja allekirjoittaa ne.
3. Hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihtoa.
4. Valmistella yhteistyössä muiden toimihenkilöiden kanssa vuosikertomus ja toimintasuunnitelma.
5. Huolehtia saapuvasta ja lähtevästä postista.
6. Huolehtia yhdistyksen jäsenrekisteristä.
7. Hoitaa yhdistyksen arkistointia.
8. Edistää yhdistyksen pyrkimyksiä ja suorittaa toimialansa rajoissa muut hänelle annettavat tehtävät.
Rahastonhoitajan tehtävänä on:
1. Hoitaa yhdistyksen kirjanpidon.
2. Maksaa puheenjohtajan hyväksymät laskut.
3. Laatia tilit ja tilinpäätökset.
4. Valmistella talousarvio.
5. Huolehtia yhdistyksen rahavaroista vastaten niistä hallitukselle.
6. Pitää luetteloa yhdistyksen omaisuudesta.
7. Periä jäsenmaksut.
8. Edistää yhdistyksen pyrkimyksiä ja suorittaa toimialansa rajoissa muut hänelle annettavat tehtävät.
Näyttelypäällikön tehtävänä on:
1. Valmistella yhteistyössä muiden toimihenkilöiden kanssa näyttelyiden järjestäminen.
2. Varata tarpeelliset näyttelytilat ja tarvikkeet sekä hoitaa erikseen tarvittavat ilmoitukset ja luvat.
3. Ottaa vastaan kissojen näyttelyilmoittautumiset ja hoitaa ne tarpeen tullen eteenpäin.
4. Hoitaa näyttelytiedottaminen.
5. Pitää kirjaa yhdistyksen valmistuneista kissoista.
6. Hoitaa yhdistyksen kissojen palkitseminen.
Yhdistyksen ylin päätösvalta kuuluu yhdistyksen kokoukselle
5 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6 § Tilit Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta eli vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta.
7 § Kokousten koollekutsuminen Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle, julkaisemalla se paikkakunnan pääsanomalehdessä tai yhdistyksen omassa julkaisussa.
8 § Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen kevätkokous eli vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous eli vaalikokous syys-marraskuun aikana kunakin kalenterivuonna hallituksen määräämänä aikana ja paikassa.
Kevät- ja syyskokouksen lisäksi voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia. Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenen (10) tai yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä vaatii erityisesti ilmoitettua asiaa varten. Kokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa mainitaan ja kokous kutsutaan koolle kuten kohdassa 7 § mainitaan.
Kaikki kokoukset hallitus kutsuu koolle jäsenille vähintään 14 päivää ennen kokousta lähetetyllä kirjallisella kutsulla tai julkaisemalla kutsu paikkakunnan pääsanomalehdessä tai yhdistyksen omassa julkaisussa. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
Kevätkokouksen työjärjestys:
1. Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, edellisten ollessa estyneenä iältään vanhin saapuvilla oleva hallituksen jäsen.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.
3. Valitaan kokoukselle sihteeri.
4. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa.
5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
6. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
7. Käsitellään ja hyväksytään yhdistyksen edellisen vuoden toimintakertomus.
8. Käsitellään ja hyväksytään yhdistyksen tilit ja tilintarkastajien lausunto.
9. Vahvistetaan tilinpäätös.
10. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle yhdistyksen asiain hoidosta edelliseltä kalenterivuodelta.
11. Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten esittämät kokouskutsussa mainitut asiat.
Syyskokouksen työjärjestys:
1. Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, edellisten ollessa estyneenä iältään vanhin saapuvilla oleva hallituksen jäsen.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.
3. Valitaan kokoukselle sihteeri.
4. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa.
5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
6. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
7. Valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi vuodeksi. 8. Valitaan hallituksen varsinaiset ja varajäsenet kohdan 4 § mukaisesti.
9. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa.
10. Käsitellään ja päätetään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma.
11. Vahvistetaan tulo- ja menoarvio seuraavalle vuodelle ja päätetään jäsenmaksun suuruudesta sekä yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista palkkioista.
12. Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten esittämät kokouskutsussa mainitut asiat
Asia, jonka jäsen haluaa esittää kokoukselle, on kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle vähintään 30 päivää ennen kokousta.
Jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on yksi (1) ääni. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä paitsi milloin on kysymys sääntöjen 3 § ja 9 § mainituista asioista. Kaikki päätökset tehdään ja vaalit toimitetaan avoimella äänestyksellä, ellei äänestystä suljetuin lipuin ole vaadittu ja kannatettu. Jos äänet menevät tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, mutta vaaleissa ratkaisee arpa. Valtakirjalla ei voi äänestää.
9 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Näitä sääntöjä voidaan muuttaa vain yhdistyksen kokouksessa, jossa muutoksesta on mainittu kokouskutsussa ja jos muutosta kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) kokouksessa annetuista hyväksytyistä äänistä.
Yhdistyksen purkamista tarkoittava ehdotus on jätettävä yhdistyksen hallitukselle viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen varsinaista kokousta. Ehdotus käsitellään tätä varten koolle kutsutussa yhdistyksen kokouksessa. Yhdistyksen toiminta lakkaa, jos tällöin kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista hyväksytyistä äänistä sitä kannattaa. Päätös on vahvistettava aikaisintaan kolmen (3) kuukauden kuluttua pidettävässä ao. tarkoitusta varten koolle kutsutussa kokouksessa samanlaisella äänestyksellä ja samanlaisella ääntenenemmistöllä.
Purkamispäätöksestä on ilmoitettava Suomen Rotukissayhdistys ry:lle. Jos yhdistys purkautuu, sen varat siirtyvät Suomen Rotukissayhdistys ry:lle.
10 § Mikäli näissä säännöissä ei toisin määrätä, yhdistyksen toiminnassa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.
Takaisin
|