VENÄJÄNSININEN

Venäjänsinisen kissan historialliset tassunjäljet johtavat Venäjälle. Siellä on sinisiä kissoja pidetty onnen tuojina, kotien kaunistuksena. Sinisiä, vihreäsilmäisiä kissoja ovat hovissaan pitäneet lemmikkeinään Venäjän hallitsijatkin - mm. keisarinna Elisabeth I 1700-luvulla ja tsaari Nikolai I 1800-luvulla. Viime vuosisadan loppupuolella tuotiin Englantiin sinisiä kissoja Venäjältä. Valokuvista ne on helppo tunnistaa nykyisen venäjänsinisten esivanhemmiksi. Rotua kasvatettiin, mutta se ei saanut kovin suurta suosiota, sillä näyttelyissä tuomarit suosivat tukevampaa kotimaista brittityyppiä. Vähitellen kasvatustyö loppui ihan kokonaan. Se alkoi uudelleen toisen maailmansodan jälkeen Ruotsissa. Suomessa syntyi ensimmäinen venäjänsininen pentue 1960-luvulla, mutta määrätietoinen kasvattaminen alkoi 1980- jälkimmäisellä puoliskolla. Tällä hetkellä kasvatustyö on vilkasta. Venäjänsinisiä kissoja oli vuoden 1995 loppupuolella noin 200.Venäjänsininen on erittäin viehättävä sekä ulkonaisilta ominaisuuksiltaan että luonteeltaan. Se on hoikka ja siro, mutta silti jäntevä ja voimakas. Se liikkuu joustavasti ja notkeasti, ja kissa muistuttaakin pientä harmaata pantteria. Raajat ovat pitkät ja hoikat, kaula pitkä, samoin kärkeä kohti kapeneva häntä. Pää on lyhyt ja kiila, päälaki litteä ja pitkä, nenänvarsi suora ja leuka voimakas. Korvat ovat isot ja avoimet. Silmät ovat venäjänsinisen kaunistus. Ne ovat isot, kaukana toisistaan, mantelinmuotoiset ja loistavan voimakkaan vihreät. Turkki on keskisininen, silkkisen pehmeä, hopean hohtoinen. Venäjänsinisellä on hento vivahteikas ääni, jota se käyttää säästeliäästi.
Luonteeltaan kissa on älykäs ja seurallinen. Se osallistuu mielellään kodin puuhiin, mutta ehtii kuitenkin viettää kehruutuokiota isännän tai emännän sylissä.